R-Beemer

Oma jokakeväinen klassikkoni oli aikoinaan FJ-Jammulla lähteä rennon, etten sanoisi paljon vanhemman p**omiehen elkein huoltoasemalta. Ensimmäinen kaarre vasemmalle tai sopiva epätasaisuus asfaltissa hurautti pari litraa adrenaliinia suoleen sivuseisontatuen tökätessä asfalttiin ja muuttaessa ukon kasaksi tasapainoelintä. Tyypillisesti tuo moka sattui pariin kertaan keväällä ajokauden alkaessa ja sitten vielä kuin pisteeksi iin päälle juuri ennen ajokauden loppua, kun alkoi taas olla kaiken tietävä ja osaava. Hyvällä tuurilla selvisin kaikista tilanteista kaatumatta. Seuraava klassikko on juuri tuo paljon mainittu tappokatkaisijan päällemeno - minä kun en sitä koskaan käytä sammuttamiseen. Mikään ei ole niin noloa kuin istua huoltoasemalla painelemassa starttinappulaa ja ihmettelemästä syvääkin syvempää hiljaisuutta kun samalla paljon vanhempi Sinolilta tuoksuva laitapuolen kulkija kertoo mitä Jawassa piti tehdä vastaavassa tilanteessa ja 10 vuotta nuoremmat piikkikuskit tulevat kysymään sedältä, josko hinausapu olisi tarpeen... Johdannainen kahdesta edellisestä on tietysti sitten se kun siirryin uuteen pyörään, jossa oli sivuseisontatukeen estetty moottorin tappokytkin...

J Lindquist

Hölmöilin edesmenneen DragStarini vaihteiden kanssa viime kevään ensimmäisellä ajelulla.
Loivassa risteyksessä, siis sellaisessa Y:n muotoisessa, näin että tie oli vapaa ja saatoin ajaa risteyksen läpi pysähtymättä. Muistaakseni kolmonen oli silmässä ja vauhtia aika vähän. Ajattelin väännön kuitenkin riittävän, enkä pannut pienempää vaihdetta. Olihan muutoinkin mukava vedättää hieman liian isolla vaihteella vauhtia päälle. (Wannabe-Harley- tuk tuk tuk tuk.......)
Silloin kävi kuitenkin niin, että kahvaa kääntäessäni kone ei jaksanutkaan, vaan sammui -ja sitä seurasi takapyörän lukkiutuminen sellaisessa sopivassa parinkymmenen kilometrin tuntinopeudessa. Niin kuin olisi kiinni leikannut mokoma. Salamana kytkin pohjaan: stonga osoitti vaistomaisesti korjaavaan suuntaan. Pyörimään lähtiessään takapyörä aiheutti kuljettajan geometriaan nähden ennen näkemättömän spagaatin, joka kuitenkin juuri ja juuri riitti pitämään mopon molemmilla pyörillään, eli pystyssä. Reisilihas oli pitkään kipeänä, mutta sitäkin enemmän kolhua sai itsetunto. Yleisöä; kaikenmaailman koirankusettajia ja muita kevätulkoilijoita oli tietenkin liikkeellä huhtikuisen poutasunnuntain edellyttämä määrä. Rätkän ja spagaatin oiettua sain pyörän jollakin kumman tavalla salamana käyntiin ennen liikkeen lakkaamista ja häivyin paikalta asianmukaisin moottorin kierroksin varustettuna.

Matti Savolainen

Kuumana kesäpäivänä tonninen cebari kyljelleen ja noin kymmenen metrin liuku asfaltilla pyörän perässä. Sattui niin pprrkklsti, mutta sisulla vaan pyörä pystyyn, matkaan ja tarkistamaan vahingot uteliaiden silmäparien ulottumattomattomiin. Missä? Tietysti Cafe Ursulan edessä, satapäisen yleisön katsellessa.
Teki mieli huutaa kaikille, että TIELLÄ OLI ÖLJYÄ!!! Niinkuin oikeasti olikin...

Eeva Tamminen

Olin esikoisellani ensimmäistä kertaa itsenäisenä motoristina yksin kiertämässä länsisuomea iki-onnellisena. Oli toukokuun alku, loma juuri alkanut ja nätti keli. Mopon olin hankkinut edellisenä syksynä. Menetin matka-ajossa hetkellisesti todellisuudentajuni vauhdin hurman takia. Mopon kiihtyvyys sai jokaisen edellä ajavan auton tuntumaan haasteelta, jotka suorastaan houkuttelivat ohittamaan. Ajoin Porista Tampereelle ja yks kaks mopo alkoi yskimään ja vauhti loppumaan. Oireista päättelin, että nyt pitänee avata varatankin hana, jota en ollut vielä koskaan tehnyt. Ajoin mopon tiensivuun ja mopon päällä istuen rupesin tutkimaan, että missä se varatankin vipstaaki on. Tien piennar oli hyvin kapeasti asfaltoitu jonka jälkeen oli vähän soraa ennen ojaa. Varatankin vipstaaki oli vasemmalla puolella ja kallistin mopoa jonka seurauksena se kaatui ja kellahti puoliksi ojaan pyörien ollessa kohti taivasta.
Omin voimin en saanut mopoa liikantamaan mihinkään, joten yritin pysäyttää autoja joita olin juuri vauhdikkaasti ohittanut. Lopulta sain apua ja mopon ojasta ylös. Sivulaukkujen ansiosta katteisiin tuli vain muutama naarmu. Nöyränä motoristina ajelin loppumatkan.
Yleisöä hölmöilylläni ei suuremmin ollut, mutta hävetti ja nolotti suunnattomasti. Myöhemmin opin, että sen varatankin vipstaakin voi avata lennossa.

Anssi Kanninen

#1 Helsingin keskustassa lähtö tien reunasta ER-5:lla. Kaasua reippaan puoleisesti, koska piti päästä kätevästi takaa tulevan auton eteen. Välittömästi lähdön jälkeen etupyörä lukkoon ja metrin matka pyörä mukulakiveä pitkin laahaten. Olipa jäänyt jarrulevylukko paikalleen!
Lukko on kaiken lisäksi hälytintyyppinen, mutta patterit oli tietenkin pois, koska hälytin hälytteli joskus omia aikojaan. Tarkempi tutkiskelu jalkakäytävällä osoitti, että ainoa vaurio oli taittunut ja n. kilometrin ajon jälkeen katkennut nopeusmittarin vaijeri.

#2 Käytän ER-5:n kypärälukkoa aika usein, kun jätän pyörän rauhalliseen paikkaan. Tälläkin kertaa lukko hoiti tehtävänsä kunnialla. Vain käyttäjällä tuli pieni moka siinä vaiheessa, kun otin kypärän pois lukosta ja napsautin lukon takaisin kiinni. Olin onnistunut tekemään itselleni jonkinlaisen silmänkääntötempun lukkoa sulkiessani, koska huomasin virta-avaimeni nököttävän siististi avainrenkaasta siinä kypärälukon lenkissä lukon napsahtaessa taas kiinni. Avain ei tietenkään enää ylettynyt lukkopesään. Teki mieli huutaa, että tulkaa nyt hyvät ihmiset katsomaan, kuinka hölmö mä olen! No, onneksi oli se avainrengas välissä, joten irrotettuani virta-avaimen renkaasta sain sitten kypärälukonkin auki.

AVRO

Ruinasin Bike Worldista CB 750:n koeajoon,siinä pääoven edessä sitten innoissani yritin käynnistää ja tietenkin se punainen nappula OFF-asennossa. Tunsin jo kuumottavat katseet selässäni kun vihdoinkin tajusin missä vika...
Toinen harmittava mokailu jota sattui useasti ennenkuin lääke löytyi,rivakammissa lähetyksissä CB:llä (omalla) tuppas kakkonen hypätä rusahduksen kanssa pois.Kierrokset tietysti tappiin...

Matti A:saari

Ensimmäinen moporetki -98 tuli tehtyä ilman opetusta, siis "toikkaroi ja opi"-menetelmällä vuokraamon ER-5:llä. Ajaminen ei tuntunut erityisen vaikealta eikä mitään läheltäpiti-tilannetta - luullakseni - tullut...mutta ans olla kun piti pysäyttää tankille niin tuli koettua kaikki noloudet: pyörä ei käynnisty koska seisontatuki alhaalla/tappokatkaisin päällä, pyörä horjahti vasten bensapumppua, pyörä ei noussut keskiseisontatuelle, liukas asfaltti kengän alla teki kuskille tepposet...
Eka kunnon lippa reissun vika iltana kun olin näyttämässä pyörää isälleni. Siinä vaan piha-asfaltilla paikoiltaan nurin...klonk. Matkasuunnitelmana oli sillä eka kerralla tietenkin Helsinki-Nuorgam-Helsinki neljässä päivässä, ajovarusteina avokypärä ja alla tuulipuku, päällä vanha avohihainen nahkatakki...se jo yksin oli noloa. Cape Fearia pohjoisemmaksi en vilultani koskaan päässyt.
Omalla pyörällä lukuisia lähtöjä seisontatuki alhaalla, muistorikkain Mutterilta.

R Koskinen

Ennen tappokatkaisin mokaa hävettävin oli se, kun palasin koeajolenkiltä moottoripyöräkauppiaan pihaan. Avovaimo ja kuusivuotias tytär nojasivat auton kylkeen. Mopossa nollavauhti, mutta kuitenkin onnistuin sen liian tiukasti jarruttamalla kaatamaan. Luonnollisesti jäin alle. Tyttären kirkas ääni vieläkin korvissani, kun hän ohjeisti isäänsä. Selvitettyäni asian kauppiaan kanssa oli pakko lähteä korvat luimussa samaan autoon. Kotona vasta huomasin neljän tikin kokoisen reiän polvessa.

Kalevi Kasvi

Muutamia vuosia sitten päätimme kaverin kanssa lähteä ajelemaan, ja kaverin poika (8 V) halusi mukaan. Tämän takia vaihdoimme pyöriä, minulla kun oli silloin Moto Guzzi (Florida), jossa oli sissypaari. Itse sain alleni Hondan enduron, oli muistaakseni X????, kokoa oli 400-500 kuutiota ja yksi pytty. Kun vaihdoimme pyöriä, Honda oli käynnissä. Ajelimme sitten Kokkilan lossille kahville, paikalla on kesäisin hieno terassi, jossa iltaisin väkeäkin ihan kivasti.
Lähtiessä alkoi tapahtumaan. Sain Hondan käyntiin, mutta tumppasin sen. Toista kertaa en sitten enää saanutkaan, vaan kaveri laittoi Guzzin jalalle, ja tuli käynnistämään Hondan. Tällä kertaa pääsinkin noin 5 metriä, kun jälleen sammui. Ajattelin ottaa mäkistartin, ja käänsin pyörän takaisin alamäkeen, mutta eihän tuo onnistunut. Taas Guzzi jalalle, ja Honda käymään.
Kirottua, siinä oli varmaan joku vika, koska taas sammui. Nyt yritin potkaista oikein tosissani, ohjeena voitto tai kuolema. Mutta ei, ei kun ei. Ja kaverin poika tarkistelee pilviä, välillä vilkaisee Hondan suuntaan ilmeenä: mitä helv.. toi äijä oikein treenaa ton mopon kanssa.
Taas Guzzi jalalle ja Honda käyntiin. Kuinka vaivattomasti se sujuukaan, kun sen osaa. Päätin sitten suorittaa sellaisen lähdön että _varmana_ ei sammu. Sora vaan lensi lossirannassa kun päästin kytkimen. Ja tottakai sladissa asfaltille. Hiukan pomppasi, mutta onneksi en kuitenkaan aivan sitten lentänyt kyydistä.
Yleisöähän oli riittävästi, ja tapauksessa oli muutenkin ainekset noin viiden vuoden vinoilulle, mutta kaveri on ollut sen verran fiksu, että ei ole edes maininnut tapauksesta.

Kimmo Eiranen

Näitähän riittää...
Pahin moka tähän mennessä oli piikillä suoritettu ajonäytös vuonna -83, periaatteella annas ku MÄ näytän. Silloin nuorenpana ja hurjapäisempänä tuli aktiivisesti seurattua muuan Arto Nyqvisitin edesottamuksia. Ensin temppuja harjoiteltiin tietysti fillarilla, sitten mopedilla ja iän karttuessa piikillä. Jälleen kerran olimme kokoontuneet illan viettoon paikalliselle luksusluokan kerhotalolle, eli katoksella varustetulle linja-autopysäkille kantatien varteen. Normaali porukan lisäksi paikalla oli myös Orimattilan sivukyliltä tulleita maalaisia. Pi***lusta ei oltu silloin kuultukaan, joten jutut siirtyivät piakkoin moottoripyöristä niiden ajamiseen ja omien ajosuoritusten ylistämiseen. Sitten joku valopää muisti Herra Nyqvistin ja hänen mainiot ajosuorituksensa. Eihän sillä tavalla voi kukaan ajaa, Nyykkä on kunkku (niinku onkin). Jonkin aikaa siinä jauhettuani, että ei ne kaikki sen temput nyt niin ihmeellisiä ole, alkoi yleisön joukosta ilmetä melko suurta painostusta omien taitojen esittelyyn. Eihän siinä muuta kuin SL 125 Honda käymään ja takaperin eli selkä menosuuntaan päin sarviin. Raivoisa kiihdytys takaperin 500 metrin päässä olevaan seuraavaan ristykseen ja täysiä takaisin, onneksi SL Hondassa ei ollut kuin 12 hevosvoimaa, joten nopeus taisi jäädä maksimissaan satasen nurkille. Tähän asti kaikki oli mennyt hienosti ja näyttävästi, takaisin tulon loppumetreillä ilmeni kuitenkin ylitse pääsemättömiä vaikeuksia. Juuri kun olin aloittanut jarrutuksen palatakseni takaisin "kerhotalolle", samaan aikaan risteykseen alkoi valumaan Mokkakorvan ohjastama Peugeot J 5 hevosenkuljetus ajoneuvo. Sattuneesta syystä syystä en nähnyt ko. ajoneuvon saapumista tielle, joten jysäytin sen perään onneksi jo runsaasti hiljentämääni vauhtia. Tuloksena oli viimeisenkin tajunnan menetys, sairaalareissu, syyte liikenteenvaarantamisesta, komeat arvet ja faijan antama ajokielto loppukesäksi.

Mika Salonen

Minulla nyt noita mokia ei tietenkään ole sattunut, täydellinen kuski kun olen. Mutta jos jotain pientä pitää arkistojen kätköistä hakea, niin sitten nämä:
tapaus 1
Nuorena poikana ensimmäinen "iso" pyörä oli Yamaha TX 750. Käväisin sillä joskus sitten huimaavan parin kuukauden ajokokemuksen siivittämänä Porvoon kaupungissa, josta olen kotoisin. Paikallisen ostoshelvetin takapihalla oli hieman hiekkaa asfaltin päällä ja lähtiessäni kaupasta nuorison katsellessa kateellisena mahtavaa suoritustani, päätin suorittaa extrahienon ns. burnoutin. Päättelin vauhdin ollessa noin 50 km/h siinä hiekkaisella parkkipaikalla että jos mä nyt vedän ton etujarrun pohjaan ja väännän samaan aikaan kaasun auki, tuloksena on hieno savuava vana ja kuninkaan leima otsaani ainakin pariksi vuodeksi. Samalla hetkellä kun aloin suorittaa operaatiota tajusin jonkun menneen loistavassa päättelyketjussani pieleen, ja ennenkuin ehdin edes hätäpierua päästää huomasin olevani ketarat oikosenaan siinä vitun parkkipaikalla.Pyörä mylvi vieressä kaikilla kahdella sylinterillään ja meikäpoika pokkana ottaa otteen kahvasta ja nostaa mopon tyynesti pyörilleen. Sitten rauhallisesti takaisin satulaan ja pienen sudittelun jälkeen kotiin häpeämään. Onneksi kyseinen Yamahan malli ei ollut kuuluisa ainakaan kestävyydestään, joten se leikkasikin kiinni hyvin pian kyseisen tapahtuman jälkeen eikä minun tarvinnut enää näyttää naamaani saman mopon sarvissa sielläpäin....
tapaus 2
Olin harrastanut jo muutaman vuoden mopoilua, ja pyöränäni oli silloin Suzuki GSX 750E, vetterin katteilla ja stereoilla totta kai .Koska tuota alkoholiakin oli jo tullut maisteltua ihan sopivasti siihen ikään, niin olinkin ollut kaverilla saunomassa pari edellistä päivää putkeen aika kosteissa merkeissä. Olin sopinut treffit tulevan ex-vaimoni kanssa illaksi ja minulla oli hirveä kiire sekä into päästä stadiin illaksi. Lähtiessäni piti tietysti päräyttää täysiä kun siinä kohdalla oli sellainen helvetin pitkä ja hieno suora. Valitettavasti siinä innoissani unohdin että se suora päättyy myös joskus ja vieläpä erittäin jyrkkään ysikympin mutkaan. Vetäisin siis suoraan pöpelikköön oikeastaan edes jarruttamatta. Kävellessäni takaisin kaverilleni pyytämään nostoapua, sain vieläpä kantapäähän aikamoiset rakot, johtuen crossisaappaista joita siihen maailmanaikaan käytin. Mopoon ei ihmeempiä vaurioita tullut, kiitos kaatumarautojen, mutta kyllä vitutti.

ARa

Mulla on tapana käynnistää mopo aina vaihde vapaalla. Olin toissa kesänä kaupassa käymässä ja astelin takaisin mopedin luo. Siinä parkkiksella oli sitten pari muutakin hemmoa mopojen kanssa ja heiluttelin kättä tervehdykseksi. Noh, istuin sitten mopon päälle ja päräytin käymään.
Ykkönen silmään ja mopo sammui. Vapaa päälle ja uudestaan käymään, ja kun oli käynnissä niin uusi yritys. Taas sammui mopo. Aloin jo ajattelemaan, että mikä helvetti tähän nyt on tullut. Noh, vaihde taas vapaalle ja uusi yritys ja vähän kaasua kun laitoin vaihdetta taas silmään. Tuloksena rutinaa vaihdelaatikon suunnalta joka loppui mopon sammumiseen. Pari kertaa siinä vielä yritin ja kun ei vaan onnistunut, niin aloin jalalla etsimään seisontatukea laittaakseni mopon nojailemaan jotta voisin tutkia mistä mystinen vika saattaisi johtua. Sellainen kuumottava puna alkoi levitä poskille, kun huomasin sen tuen olevan jo valmiiksi alhaalla. Potkaisin tuen ylös, laitoin mopon käymään, vilkaisin niitä toisia kavereita jotka suurin piirtein katselivat ylös taivaalle ja viheltelivät pidättääkseen naurua, vaihde silmään ja äkkiä pois paikalta...

Jarge

Viime kesänä monesti sain valituksia asiakkaalta, kuinka vaihdelaatikko rutisee ja rusahtelee. Sammuttaa jopa koneen. Tekee enemmän lämpimänä kuin kylmänä. Vaikka kuinka huudattaa konetta ja rusauttaa vaihteen päälle, niin aina sammuu.
Eikä mitään vikaa kun testasin ensimmäisen kerran. No, pyörä Porin liikkeeseen muutenkin huoltoon ja käskin heidän ajella jonkin verran. Ei vikaa.
Pyörä luovutettiin takaisin ja jonkin päivän päästä samat jutut.
Myöhemmin sitten tuli käymään liikkeessä ja sanoi, että nyt se teki sen tuossa pihassa, tule katsomaan. Meni perässä ja huomasin saman tien, että jalka alhaalla. Annoin asiakkaan rusauttaa vielä kerran kevyesti ja sen jälkeen pidin lyhyen oppitunnin seisontatuen käytösä. Mistäpä sitä viimeksi joskus 70-luvulla pyörällä ajanut olisi voinutkaan tietää moisesta...
Onneksi ei loota paukahtanut ennenkuin selvisi vian laatu...

Jari Puro

Vuonna -84 (16v koltiaisena) tuumin näyttää vähän kavereille kuinka DT jammu polttaa kumia asfaltilla. Paikkana oli tietysti koulun piha ja tottakaivälitunti. Koulussa oli n.350 oppilasta ja olenpa vaan melko varma, ettäkaikki olivat tuona kauniina loppukesänpäivänä viettämässä välituntiaanulkona. Noh... jammuhan poltti sitä kumia ihan hienosti (ykkönen päällä, etujarru pohjassa, jalat tukevasti maassa). Takarenkaana oli silloinen Swallowin enduronakki, kun se piti niin hienoa ulinaa asfaltilla tyhjää pyöritettäessä. Tottahan toki kaikki 350 ihmistä tuijotti (tai ainakin vilkaisi) kun sieltä parkkipaikan nurkasta kuului niin makee ulina.
Jostain kumman syystä tuumasin, että nyt nostan jalat tapeille ja teenpä tuohon asfalttiin oikein hienon mustan raidan. Eikun jalat irti maasta ja perse penkkiin. Em. virheen tehtyäni, takanakki ottikin oivan pidon asfaltista... pyörä otti ja hyppäsi takasilleen oikein maan perusteellisesti... eli ympäri. Kun loppujen lopuksi pyörä tavoitti maan kamaran, vasen kylki asfattia vasten, oli jalkani pyörän ja asfaltin välissä.Siinä sen kymmenen metriä pyörän kanssa raahauduttuani olin aivan varma, ettei meikäläistä enää ikupäivänä näy sen koulun pihassa pyörän kanssa (eikä ihan vähään aikaan ilmankaan sitä). Tempaisin jalkani pyörän alta, pyörä pystyyn, 350:n ihmisten virnuileva katse selässäni pyörä käyntiin (luojan kiitos lähti heti eka polkaisulla käyntiin) ja ensimmäisen mahdollisen nurkan taakse tutkimaan vaurioita. Pyörästä oli takavilkun lasi hajonnut ja kytkinkahva poikki. Kuski olikin saanut sitten pikkaisen enemmän siipeensä... suurin vaurio oli henkinen... tottakai, mutta vasemmassa jalassa oli kolme siistiä reikää jalan sisäpinnalla ja oikein kunnon reikä ulkopuolella (nilkassa). Siitä sitten terveyskeskukseen tikattavaksi ja kyynärkepit lainaksi (oli vielä nivelsiteetkin revenneet).
Onneksi olin tuohon aikaan jo lukiossa ja parkkipaikka oli yläasteen puolella. Silti oli täysi työ pysytellä jonkinaikaa poissa kaikkien niiden 350 ihmisen silmistä muutaman kuukauden ajan...

Sami Viljanen

Tapaus 1.Aika ennen A-korttia.
Keväällä vielä suorittaessani ajoharjoittelua autokoulussa MP-tunneilla oli tietenkin jo se oma pyörä pitänyt hommata ja sitä sitten pestiin ja kiillotetiin kun veri veti ajamaan. Tunnollisena kansalaisena en Pitkäpuukkojen pelossa uskaltautunut ajoreissuille. Pitihän sitä pyörää sitten pesujen välissä aina kaasutella kotitalon pihassa ja esittää miten pyörä kiertää naapureille. No erään pesun jälkeen taas kun isä ja veli vielä sattuivat olemaan pihassa pyöränselkään, virrat päälle ja starttia. Mitä perskule, ei mopo käynnisty? No pieni henkäys ja uusi starttaus. Ei saakeli mitä ne sanoi siellä autokoulussa mopon pesusta, eikait se nyt tästä mennyt hajalle.
Kylmä hiki nousi selkää pitkin kun työnsin pyörää autotalliin katseilta piiloon lähempää tutkimista varten. Isä&veli säestivät katseillaan ja kysymyksillä ja neuvoilla.
No jokainen varmaan arvaa mihinkä kahteen asiaan vika sitten liittyi. Ensimmäinen oli se joka pitää pyörää pystyssä paikallaan ja toinen joita on yleensä 5-6 kpl ja joita säätelemällä päästään hitaampaa tai lujempaa.
Tapaus 2 Kotikerrostalon piha.
No korttikin tuli autokoulusta aikoinaan lisäyksillä jotka oikeuttavat kuljettamaan 2-pyöräisiä.Vähän aikaa sitten ajeltuani (tarkkaan ajankohdasta ei muistia) kaarsin taas kerran kerrostaloni pihaan omaan ruutuun. Kun nyt samaan aikaan vielä porukkaa tuntui tulevan pihalle ajattelin kaartaa komeasti omaan ruutuun ilman enempiä pakituksia ja venslauksia. Kuten arvata saattaa päättyi komeasti alkanut kallistus vaaka-asentoon pyörän kanssa asfaltille, komeasti omaan parkkiruutuun kylläkin. Tässä tuli taas todistettua se että vähän vajaa 200 kiloa nousee uskomattoman nopeasti maasta kun se nostetaan moisessa tilanteessa. Myöskin kuski häviää parasta mahdollista vauhtia paikalta. Pyörään ei mainittavia naarmuja tullut, kuskin itsetunto sensijaan kärsi kolahduksen raskaimmalla tavalla.
Tapaus 0.1 Prehistoric time.
Ja nyt kun vielä kirjoittelin tekstiä niin palautui mieleeni ensimmäinen kokemukseni mopoista, olisinkohan 12-13 vuotias ollut. Kaverilla oli jostain hommattuna legendaarinen Pappa Tunturi ja pitihän sitä päästä kokeilemaan miltä se konevoiman avustama liikkuminen tuntuu.
Testi suoritettiin läheisellä futiskentällä joka pienen ojanpohjan jälkeenjatkui viljelyspeltona. Tunska täytyi sitten laittaa käymään työntämällä joten mies sarviin ja kaveri huusi ohjeet että pidä kytkintä, sitä vasenta pohjassa kun hän työntää ja sitten kun kone lähtee käymään päästät kytkimen irti ja kaasua. Mopo kentän päähän, tiukka kuolemaa uhmaava katse ja kaveri sylkäistyään käteensä läksi lykkimään mopoa laukkaan.
Seuraavaksi tapahtumat kulkevat ikään kuin väläyksinä. Muistan jossain vaiheessa varmaan päästäneeni kytkimen ylös ja kohta rupesin huutelemaan -Hei kentän laita lähestyy, etkö sä lopeta työntämistä??? Kaverihan tietysti oli lopettanut lykkimisen jo muutaman metrin jälkeen.
Mistäs minä raukka sitä tiesin kun joku mystinen voima veti mopoa eteenpäin vastuttamattomalla voimalla. Seuraava mikä tapahtui olikin sitten tiukka ote sarvista koska hypättiin minä&mopo ojanpenkan yli ja suoraan pellolle pusikkoon. No mies ja mopo pysyivät kuin pysyivät pystyssä ja siinä hätäkässä mopokin sammui ja matka katkesi. Arvata saattaa että kentälle kokoontuneella kaverijoukolla riitti hauskaa tapahtumassa muutamaksi päiväksi.

Kawabata

Viime kesänä oli eräs tyypillinen klassikko kun olin lähdössä hernesaaresta, jossa sattumalta oli aika paljon motoristeja kasassa ja päristelemässä.. starttasin,,, ei lähde,, vaihde päällä,, selvä...vapaalle.. starttasin, käynnistyi... ykkönen silmään ja lähtö kaasutus kytkintä vapauttaen,, stummppas siihen.. sivutuki alhaalla, selvä... tässä vaiheessa päät kääntyilivät varovaisen uteliaasti ympärillä..
uusi starttaus, jo kolmas, kytkin pohjassa,,, lähti käymään,, jihuu,, vapautin kytkimen.. rytkis,, mopo hyppäs metrin eteenpäin, ennekuin ehtimäni etujarrun kiivas painallus stumppas sen siihen... ei p....kle.. vaihde oli ollut päällä edellisestä stumppauksesta, jota en hätäpaskat housuissa enää ollut muistanut ja tietysti 1100kuutioinen pomppas.. vähällä oli kaatua.....nyt itseänikin jo hysteerisesti alkoi naurattaa ma kohellus, jollaista en ollut muistanut tapahtuneen kymmeniin vuosiin, jos koskaan.. muuttui hirnunnaksi.. huhhuh..
no eiku neljäs starttaus, kytkin pohjassa ja varovasti ylös... stumppas taas... voi helv... nyt oli ollut kakkonen päällä,, hätäpäissäni olinkin survaissut sen,, huom. idioottivalo eli se vapaan vihreä ei ollut toiminnassa ko. mopossani silloin..
noh,, hirnunta yltyi.. ja alkoi olla koko rituaalia seuranneella motoristilaumallakin ilmeisen hauskaa...
noh, viides starttaus.. kävi, ja lähti.. ja ajelin kuohunnan vallassa.. hirnahdellen itsekseni...onneksi oli umpipotta.. selityksenä oli väsymys ja pitkä ajorupeama takana... seliseli...

Timo Peltola

Itselläkin tuo noloin tilanne sijoittuu tuonne piikkiaikoihin, eli -70 luvun loppupuolelle.
Paikallisessa amiksessa oli mopoille ja prätkille varattu parkkitilat koulun sisäpihalle. Siitä piti tietysti poistuminen suorittaa mahd. näyttävästi, koulussa kun oli myös kokkilinja, ja vosut useasti siinä pihalla tupakalla. Kerran kaverin kanssa tehtiin lähtöä jonnekkin. Kypärät oli jo päässä ja kevari käynnissä, kun kaveri vielä huusi mulle jotain. Mitään kuulematta huutelin joo joo ja nyökyttelin hyväksyvästi. Ja sitten AS3:n kaikki 17 hv:aa valloilleen ja todella vauhdikas lähtö tyttöjen ihailevien silmien edessä.
Kaverilla oli 350:n jamppu, ja niinpä se saikin vedettyä muutaman metrin kaulan, ennen sitä välittömästi koulun portin jälkeen ollutta baarin liittymää, jonne tämä rajun jarrutuksen jälkeen rupesikin yllättäin kääntymään. Ja meikä suoraan piikillä kylkeen ehtimättä jarruja edes ajatella.
Lento stongan ja eteen kaatuneen kaverin ylitse päättyi tietenkin asfaltille ja teki pirun kipeää. Tietenkin farkuissa. Ja kaveri vielä sättimään, "mähän sanoin, että haetaan tosta baarilta röökiä!!!". Kivulta ja v***tukseltakaan ei voinut olla kuulematta sitä naurunremakkaa, joka koulunpihalta kuului.
Näin uusheränneenä noloimmat tilanteet ovat onneksi jääneet tohon hälyttimen kanssa sekoiluun. Sitä kun tulee esim. kioskilla käydessä käytettyä jokseenkin satunnaisesti, niin satunnaista on myös sen muistaminen kun on taas lähdössä. Mutta ompahan tullut useasti todettua, että laite tekee tehtävänsä. Eli herättää ihmisten huomion. Just testing...!

Tero Kiira

Tapaus yksi.
Tämä ei tapahtunut itselleni mutta olin paikalla todistamassa tilannetta.Vuosi oli muistaakseni 1985 tai 1986. No sitä "piikkiaikaa " kuitenkin. Paikka oli legendaarinen Keravan tori. Oilan Pasilla oli CB125 Honda joka oli porattu isolohkoksi, kuutioita oli muistaakseni huimat 160 cm3 .
Pasi sitten päätti suorittaa ns. burn-outin Hondalla. Ja eikun tuumasta toimeen. Takapyörä pyrki pomppimaan joten homma meni käsilleen. Tässä vaiheessa yksi kaveri, muistaakseni nimeltään Juki päätti auttaa ja kevensi Hondan takapäätä nostamalla tarakasta. Nyt alkoi kumi valittaa ja savu oli mieletön. Tätä jatkui sekuntti kaupalla ja yht´äkkiä Pasi kääntyi satulassa taaksepäin , siirtämällä vieläpä "kytkinkäden" satulan takaosaan, kaasu edelleenkin tietenkin pohjassa. Pasi sitten lohena loitsemaan " HYVIN PALAA " johon Juki vastasi " NIIN PALAA " ja tämän sananvaihdon jälkeen Juki tumppasi pyörän perän voimalla maahan. Voitte tietysti arvata mitä tästä seurasi. Honda kirmasi matkaan keula _TODELLA_ pystyssä. Pasi roikkui kyydissä _YHDELLÄ _KÄDELLÄ_ ja moottorin metelin yli kuului huuto "OIJIOOOOOOOOOUUUUUUIIIIIIIIHHHHHHHHHOOOOOOOOOOO.................. " jne. Pyörä kulki ikäsyydeltä vaikuttavan ajan keula pystyssä, Pasin rimpuilessa kyydissä, torin poikki. No homma päättyi kunniallisesti, Pasi ei edes kaatunut. Me kieriskelimme maassa ja nauroimme tietysti mahat kippurassa.
Ainoa asia mikä vieläkin hämmästyttää kaikkien näiden vuosien jälkeen, miten Pasi onnistui pysymään pystyssä ????
Tapaus kaksi.
Nyt muistuukin mieleen itselleni sattunut tapaus. Alastaron moottorirata oli juuri avattu, muistaakseni - 90 luvun alussa. Minulla oli ZXR750 ja yllätys , värikin oli vihreä. Mutta asiaan, siihen aikaan ajettiin Michelinin 59 takarenkaalla. Joka oli vielä kovempi ja huomattavasti huonomman pidon omaava kuin tämän päivän p*ska, Määäcädäm.
Tulin sitten lähtösuoran neulansilmään ja päätin kaasua käyttää ja vähän näyttää. Eli kaikki kaverit olivat siinä varikon reunalla joten piti esittää ns nopea mutkasta ulostulo Avasin sitten nanon liian aikaisin ja pikkasen liikaa. Michelinin rääkäisyn saatteleman pyörä syksyi ns tappisladiin ja tämä tapahtui niin nopeasti että käytännössä tipun melkein pyörän päältä pois, sisämutkan puolelle. Tämä taas aiheutti sen että väänsin kaasun pohjaan koska oikeasti yritin vain pysyä kyydissä. " trätätätäätätätätätätätätätäätät " moottori valitti kierrosrajoitinta vasten ja sladi tuntui jatkuvan suoran puoleen väliin). Voiman loppuessa suhteessa nopeuteen sladi loppui pyörän oietessa. Pääsin sitten satulaan kunniallisesti ja matka jatkui. Seuraavalla kierroksella varikolle ja mallu huuleen. Pojat taputtelivat olkapäälle ja kuin yhdestä suusta totesivat " hieno sladi, onneksi tajusit pitää kaasun pohjassa, muuten olisi napannut kiinni ja olisit lähtenyt kuin nappi paidasta ".
Mitäs tuohon lisäämään, polleana tietysti selitin kavereille että tämä oli tietoinen ratkaisu, ammattimiehiähän tässä ollaan. Todellisuudessa kuitenkin melkein sai vaihtaa kalsarit.
Tapaus kolme
Viime kesän alussa sitten petti Kawasta edestä teräspunosjarruletku Motoparkin pääsuoran päässä. Voinen kyllä nyt sanoa että te ette _TODELLAKAAN_ tiedä kuinka kovaa sen mutka yhdistelmän voi oikeasti ajaa ja minäkään en halua sitä ikinä kokeilla yhtä lujaa.....

M Brunberg

Onhan noita tullut.
Vuosi taisi olla 1996, minulla oli vielä silloin Honda VF750F. Oli kesä ja minä tulin Pellingin lossille, tarkoituksena mennä jätskille. No, prätkä sivutuelle ja lähikauppaan. Kun taas kiipesin pyörän satulaan niin se olikin sen verran pystyuorassa että alkoi kaatumaan oikealle, ensin hitaasti ja sitten nopeammin. VF ei ole mikään kevyt laite ja kallistus oli jo niin jyrkkä etten saanut pidettyä pyörää pystyssä. Tuloksena katkennut etujarrukahva, armoton vitutus ja taputuksia sekä lossijonossa että venelaiturilla olevalta yleisöltä. Siinä sitten mentiin kotiapäin n. 30 km sangen mutkaista tietä ilman etujarrua...
Menneen kesän "prkle, minne mun prätkän avaimet on hävinny" -sulkeisia Pyynikillä ei tarvinne sen enempää selostaa. Sen verran söhmiläisiä oli paikalla todistamassa alzheimerkohtaustani .

Lystilä Juha

Eräs ikimuistettava kerta oli ajalta jolloin vielä asustelin japseissa. Kyseisessä maassa oli ainakin tällöin mielenkiintoinen laki, joka kieltää moottoripyörällä 2-päällä ajamisen maksullisilla Expresswayllä (tietullillinen moottoritie). Kyseisellä lailla kuulemma ehkäistään paikallisten moottoripyöräjengien hengailua motarin stopeilla. Tapaavat ajella kyytiläinen mukana, kyytiläisen varusteena saattaa esim. olla pesäpallomailaa ja rautaputkea, jolla voi vaikkapa kopauttaa ohimenevän auton tuulilasiin jos siltä sattuu tuntumaan.
Enivei, kyseisenä päivänä oli tarkoituksena lähteä hakemaan Atsugista silloiselle tyttöystävälleni autoa. Kaupat oli jo tehty ja paperisodan selvittäminen oli sovittu kyseiselle päivälle klo 16 aikoihin. Atsugiin on matkaa noin 50 km Tokiosta ja tavallisia teitä pitkin reissu kestää helposti pari-kolme tuntia esikaupunkien ruuhkissa, kun taas motaria pitkin perille surauttaa helposti puolessa tunnissa.
Päivä tietenkin venähti konttorilla ja hyppäsimme Blackbirdin selkään vasta kolmen kieppeillä iltapäivästä. Koska myöhästymistä ei tavata katsoa sielläpäin maailmaa kovin hyvällä, päätin valita moottoritien. Kyseiseen ratkaisuun kannusti sekin seikka että toisinaan ulkomaalaisten kohdalla kyseistä motarilla kyydittelyä katsotaan sormien läpi koskapa paikallisen lainsäädännön tuntemus on usein vähän heikkoa ja toisaalta harvemmin tonnisella matka-moottoripyörällä naisen kanssa ajeleva edustaa sitä dissidentimpää motoristiporukkaa.
Motarin tulliluukulla oli tällä kertaa kotimaisen eläkeiän jo reippaasti ohittanut vaari, joka ensin vain rutiininomaisesti ojensi tullilapun käteen, mutta tunkiessani maksulappua tankkilaukkuun, huomasikin kyytiläisen. Alkoi hirveä pälätys, josta en ymmärtänyt kuin klassisen "dame"-sanan. ("ei, kielletty") ja vaari osoitteli hätääntyneenä kyytiläistä. Totesin takapenkkiläiselle että "Hemmetti, liike on kiinni ennenkuin ollaan perillä jos joudutaan ajamaan tavallista tietä.", otin leveän aasialaisen hymyn, morjestin vaarille ja Honda poistui putket ulvoen motarille. Parin kilometrin jälkeen alkoi takaraivoon tunkea ajatus että vaari saattaisi olla niinkin innokas, että soittelee paikallisen moottoritiepoliisin perääni.
Atsugiin ei kuitenkaan ollut enää kuin 35 km matkaa, joten pistin pienempää sisään ja siirryin 200km/h++ matkanopeuteen varmistaakseni ettei mahdollinen perässäseuraaja saavuttaisi ainakaan ennen Atsugin exittiä. Ei varsinaisesti ollut yllätys että seuraavalla moottoritierampilla olikin highway patrollin auto (muistaakseni Nissan Skyline) odottamassa saapumistani. En kuitenkaan erityisemmin alkanut hidastelemaan, vaan jatkoin vielä pari kilometria "poistumista" kaistojen välissä kunnes mieleen tuli viisumin ja työluvan menettämisen riski ja siirryin hitaimmalle kaistalle pitkän rekkaletkan väliin toivoen että paikallinen viranomainen kiireessä vain vilahtaisi ohitse. Ei mennyt aikaakaan kun Nissan suhahti ohitse ja olinkin jo toiveikas että pääsen kuin koira veräjästä ainakin tietulliportille saakka. Toive oli turha, 10 sekunnin päästä Skyline valui takaisin rinnalle ja sivuikkunasta ulostyönnetystä megafonista huudettiin "Pul ouvah! Pul ouvah!". Tästä näppäränä poikana päättelin että vissiin haluavat että pysähdyn, joten siirryin hätäkaistalle aika ripeästi ja parkkeerasin pyörän.
Tässä vaiheessa alkoi jo hieman hikoiluttaa ja päätin unohtaa sen vähänkin japaninkielen taidon mitä siihen mennessä oli karttunut ja esittää iloisen typerän hymyilevää turistia. Autosta marssi ulos pari todella tiukan näköistä "keisatsua" ja ajattelin että tästä vähintään "akakippu" (kova rangaistus) rapsahtaa. Sedät tivasivat japaniksi ajokorttia, passia ja kaikkia mahdollisia papereita, itse vastailin kysymyksiin sujuvasti suomeksi ja vähitellen englanniksi kun hekin alkoivat löytää yhteisen kielen sanoja. Homman näyttävyyttä toki lisäsi että poliisiautossa oli koko ajan kaikki mahdolliset vilkut päällä ja paikallisen tavan mukaan kaverit kävivät sytyttämässä parit hätäsoihdut muutaman kymmenen metrin päähän. Siinä tilanteessa olisi vain puuttunut enää torvisoittokunta ja spottivalot, kun koko motarin liikenne hidasti tuijottamaan tyhmää ulkomaalaista.
Kohtelu kuitenkin parani huomattavasti kun poliisit huomasivat etten olekaan jenkki vaan suomalainen. Kovasti esmennettiin että kaksipäällä ajelu on paha asia. Toinen kavereista haki autosta paperilehtiön ja piirteli siihen moottoripyörän ja päälle kaksi tikku-ukkoa ja sen jälkeen voimakkain vedoin toisen tikku-ukon päälle henkselit. Viestin perillemenoa korostettiin naputtamalla XX:n takaistuinta ja laittamalla käsiä ristiin ja hokemalla "aite dame desu yo!" ja "no tandemu" meikän kumarrellessa ja pyydellessä anteeksi nöyrän näköisenä. Kyseistä näytelmää jatkui noin 20 minuuttia, jonka jälkeen sain paperit ja kortit takaisin, tyttöystävä ohjattiin kohteliaasti poliisiauton takapenkille ja ajoimme näyttävästi saattueessa kaikki vilkkuvalot palaen 60 km/h hätäkaistaa Atsugiin asti. Ei muuten yhtään hävettänyt.
Tietullilla menimme edelleen majakat päällä sivusta ohi, jouduin toki maksamaan tietullin ja poliisit ohjasivat sivuun levähdysalueelle. Saarna alkoi uudelleen ja ajattelin nytköhän tulee sittenne sakot. Jostain syystä poliisejakin alkoi lähes saman tien hymyilyttää (näytinköhän riittävän vaivautuneelta?) ja yhtäkkiä he vain toivottivat hyvää matkaa, hyppäsivät takaisin autoon ja poistuivat paikalta. Ympärillä oli jo yleisöä melko kiitettävästi joten ei muuta kuin pyörän päälle, kypärä päähän ja reippaasti kohti määränpäätä. Ei edes myöhästytty kuin puolisen tuntia. En kuitenkaan kehdannut selittää kauppiaalle oikeaa syytä, joten tyydyin hymyillen mutisemaan jotain liikenneruuhkista. Ja kaupat tuli.
Toinen kerta oli klassinen bensan loppuminen. Olin huhtikuussa Münchenistä hakemassa Yamahan Thundercattia ja ajoin pyörän Saksan halki Suomeen. Reitti kulki Autobahn 9:iä pitkin Berliiniin ja sieltä Rostockiin. Oli oikein vapauttavaa talven jäljiltä ajella vapailla nopeuksilla ja vauhti olikin kiitettävän reipasta aina kun liikenne sen salli. Valitettavasti myös bensan kulutus kasvoi eksponentiaalisesti eikä muutenkaan ollut hirveämmin hajua Catin kulutuksesta, joten arvioin kulutusta ns. hiha-tuntumalla.
Niinhän siinä sitten kävi että jossain Hofin tienoilla Nürnbergin pohjoispuolella varoitusvalo syttyi juuri kun olin muutama kilometri takaperin ajanut Tankstellen ohitse ajatellen että kyllä tuota menovettä pitäisi vielä sadaksi kilometriksi riittää. Jatkoin kuitenkin samaa tahtia arvellen että seuraavan huoltoaseman on jokatapauksessa tultava vastaan muutaman kymmenen kilometrin sisällä vaikka selkeästi maaseutumaisemassa liikutaankin. Ja kyllähän se tulikin, valitettavasti se vain oli ilmeisesti remontissa ja suljettu. Näppärästi päättelin että ei se seuraava stelle voi kovin kaukanaolla kun tämäkin tuli näin nopeasti eikä sitten tullut sitä ajonopeuttakaan pudotettua. Ei mennyt kauaakaan kun 180 km/h vauhdissa ensimmäisen kerran kuului "Vhiiiii-iuuuuuu-i-i-i-iiiii" ja olin että voi #¤"@! Samalla tienvaressa oli iso kyltti " Luonnonsuojelualue alkaa" ja ympäristö muuttui kotoisasti sanottuna korveksi. Pyörä hyytyi lopullisesti parin kilometrin päähän kohtaan jossa (onneksi) oli tietyö. Tietäen että bensan loppumisesta bahnilla rapsahtaa sakot, työnsin fillarin jemmaan tietyömaan laitaan ja aloin miettiä että mitähän tässä nyt tekisi kun ei tuota Saksaakaan tullut koskaan opiskeltua ja seison keskellä-ei-mitään.
Huomasin kuitenkin muutaman sadan metrin päässä että motarin alta meni pieni maalaistie ja funtsailin että jostain lähikylästä saattaisi jonkinlainen huoltoasema löytyä. Sitten vaan kypärä kainaloon ja luistelin alas 10 metriä korkealta penkereeltä kylätien varteen venttaamaan ajokamat niskassa. Tottakai samantien alkoi sataa ja v-kerroin nousi kaksinkertaiseksi. Vartin odottelun jälkeen paikalle ajoi iso Mersun maasturi jossa tyylikäs Hausfrau oli tyttärensä kanssa kauppamatkalla. Huidoin kuin tuulimylly tien varressa ja auto pysähtyi kuin pysähtyikin. Yritin siinä sitten hymyillä diplomaattisesti ja selittää että "Ich habe keine Bensin im meine Motorrad." Ilmeistä päätellen viestini ei heti auennut koska auton sähköikkuna lähti rullautumaan kiinni ja Mersu valui pois paikalta rouvan hymyillessä vaivautuneesti.
Seuraava mahdollisuuteni saapui paikalle 10 minuutin päästä, vanha 80-luvun BMW 325i saapui toisesta suunnasta. Kuljettana oli itäsaksalaisen painonnostajan näköinen Jürgen jolla oli viikset kuin kynnysharja. Tyylikäs vaimo istui etupenkillä ja yritin hänelle ikkunasta vaivautuneesti selvittää aikaisempaan tapaan että olis menovesi vähän kortilla mopossa. Tällä kertaa viesti taisi tulla ymmärrettyä, kun kuski urahti vaimolleen jotain ja rouva siirtyi bemun takapenkille ja meikä ohjattiin etupenkille istumaan. Ongelmana vaan oli se että en meinannut millään mahtua siihen poteroon istumaan ajokamoineni enkä toisaalta kehdannut työntää penkkiäkään enempää taakse että rouva takapenkillä saisi henkeä.
Ajelimme kohti pientä maalaiskylää ja radiosta tuli ilmeisesti Bundesliigan peli, jota kuljettajamme seurasi sellaisella innolla että autolla ajosta ei meinannut välillä tulla mitään. Ilmeisesti taisi olla Leipzigin joukkueen kannattaja maalintekotilanteen ohjausliikkeistä päätellen. Osallistuin asiantuntevasti keskusteluun 30 saksankielen sanan varastollani: "Ach, Fußball ist interessant!" ja "Ich mag Bayern-München" jne. Sisimmässäni kyllä toivoin että oltaisiin mahdollisimman pian siellä huoltoasemalla. Hetken päästä asema löytyikin, täytin kaikki mahdolliset muovikannut mitä löysin roskiksista, kävin maksamassa ja tungin kannut muovikassiin. Pariskunta oli erittäin ystävällinen, odottelivat paikanpäällä ja ajoivat vieläpä takaisin kyseiselle ylikulkusillalle. Paluumatkan keskustelu
liikkui tasolla "Ich bin Juha. Ich bin aus Finnland." jne. Harvemmin on kielitaidottomuus hävettänyt niin paljon, vaikka soveltamalla aika pitkälle pääsikin. Perille päästyäni välillä kaatosateeksi muuttunut kevätkuuro oli loppumaisillaan, kiitin kyydittäjää ja aloin nousta motarin vallia. Valli oli tietenkin muuttunut kaatosateessa mutavelliksi, johon onnistuin kertaalleen lipsahtamaan nenälleni. Kun lopuksi pääsin ylös Bahnille, näytin enemmänkin Päitsistä kotiutuvalta endurokuskilta kuin sporttipyörän kuljettajalta. Noh, bensat tankkiin ja pahin kura lähti pois pyyhkimällä tienpenkan heiniin. Poistuin bahnilta heti seuraavasta mahdollisesta liittymästä ja pienen eksyilyn jälkeen päädyin takaisin samalle huoltoasemalle mistä hain ensiapua puolisen tuntia takaperin. Myyjätärtä hieman nauratti hetkessä muuttunut ulkoasuni ja toivotteli poistuessani "Herzlich willkommen also wieder!" Sitten vaan taas tuppi nurin ja illalla Berliinin pohjoispuolella maalaishotelliin nukkumaan päivän kokemuksia pois.

Timo McKeown

Parikin on mielessä "nuoruusvuosilta"
1. Mantsaa tai enduroa miten vaan on tullu nuoruudessa tahkottua ja tietysti läpitalven ajanu ammikseen pyörällä. Edessä haarapääsky nastat (jos joku moisia muistaa) ne oli tehty jääradalle ja täysin laittomia liikenteessä no ei se mitään. Piti sitten käydä keskustassa (Hki) hakemassa jotain ja kansakoulukadun valoissa oli jono joka just oli lähdössä liikkeelle. No minä etujarrulla
jarruttamaan ja saamarin asfaltista puuttu 1m X 1m palanen jonka alla on mukulakiveä siitä sitten turvalleen HKL:n bussin eteen. No vilkaisin taakse ja kuski siellä virnisteli, joten eikun pyörää pystyyn ja suutuspäissäni tempaisin ohjaustangosta niin kovaa että pyörä nousi kyllä pystyyn , mutta kaatu toiselle kyljelleen seurauksella että minä sen päälle rähmälleni. Arvaa vaan nauroiko bussillinen ihmisiä ja millaista sladia tuli kun sain vehkeet käyntiin ja liikkeelle.
2. Ostin uuden Yamaha YZ-125 mantsapyörän ja pitihän sitä esitellä tietysti faijalle. No meidän talon edessä oli semmonen kärrypolku ja sitten se tuli tielle julmetun hypyn kautta. No meikä vauhtia kelaamaan sen minkä piikki kulkee ja kärrypolulla vehje lipes niin että takarengas osu kantoon ja siitä täysiä koivun kylkeen. Lopputulos ilmat ulos huuli stongan välitankoon yms. Olisitten nähny faijan naaman.Tulipa vaan jälkeenpäin mieleen että mitäs jos olisin siihen hyndään asti päässy, pitkälle kuusikkoon oltais menty.

Tuomas Hosia

Tästä on jo toistakymmentä vuotta ja olin muutamaa kuukautta aikaisemmin ostanut jo toisen vähän isomman pyörän, Suzukin GSX:n, käytettynä tietty kun ei sitä rahaa liikaa ollut silloinkaan.
Joku kesäreissu oli menossa ja olin maalla käymässä, isovanhempia katsomassa. Soratietä tietysti viimeiset 15km eikä siinä mitään, GSX ei ollut ollenkaan hullumpi ajaa soratiellä kunhan muisti että se on varsin yläpainoinen. Lähdin sitten ajelemaan niitä paikallisteitä ihan huvikseni ja jonkun tien loppupäässä tuumasin että käännynpä takaisin. Tietysti moinen piti suorittaa juuri sillä kohdalla kun päätös syntyi, kohtuullisessa ylämäessä ja rupesin sitten tekemään U-käännöstä siinä. No, arvaahaan siinä miten käy kun tekee U-käännöstä niin että tukijalka on alamäen puolella: kyljelleenhän se muksahti kun ei jaksanut tukea riittävästi. Mitään ei hajonnut eikä GSX:ssä siihen aikaan juuri muuta hajoavaa ollutkaan kuin vilkut. (vm. -81).
Olikin aika äheltäminen että sai takaisin pystyyn, mutta aikani ähisteltyä homma onnistui ja totesin itselleni että tulipa ostettua oikean kokoinen pyörä, yhtään isompaa ei enää olisi omin voimin saanut pystyyn, ylämäkeen. Sen verran meni kuski piippuun että tuli varttitunnin pakollinen puuskutustauko ennenkuin uskalsi lähteä ajamaan.
Toinen tapaus liittyy samaan pyörään, siinä kun ei tietenkään ollut mitään varoitusvaloa tai anturia sivutuelle ja onnistuinpa sitten kerran lähtemään liikkeelle sivutuki alhaalla. No, eihän siinä mitään mutta parkkipaikka loppui talon seinään ja olisi pitänyt kääntyä vasemmalle, mutta eihän se pyörä tietenkään mihinkään kääntynyt sivutuki alhaalla, joten muksautin sitten suoraan seinään. Vauhtia ei ollut kuin kävelyvauhti siinä vaiheessa mutta muut parkkipaikalla olijat hieman kummastelivat tapausta. Kieltämättä päin seinää ajavia motoristeja näkee varsin harvoin.
Kolmaskin tapaus vielä tuli mieleen, se taas liittyy siihen että kannattaa katsoa mihin pysähtyy. Kaupungilla olin ajelemassa ja niinkuin usein kaupungilla käy, jouduin pysähtymään liikennevaloihin. No, laitoin jalan maahan paitsi että sepä ei ylettynytkään mihinkään kiinteään: oli sattunut näppärästi tavallista syvemmällä oleva kaivonkansi kohdalle. Kyljelleenhän se pyörä tietty kellahti kun ei ollut moiseen varautunut. Mitään ei hajonnut kun sen verran jalalla sai jarrutettua, mutta ei voima riittänyt kaatumisen pysäyttämiseen.

Seppo Metsälä

Muutama vuosi sitten olin muutaman kaverini kanssa AllRightissa ja kaverini tarvitsi työkaluja telineiden kokeiluun. No kaivoin Catin työkalut asfaltille ja koska käsissä oli pyörän avaimet laskin tiirikan samaan läjään asfaltille. No siinä meni jonkin verran aikaa ja tuli jotain muuta sählättyä siinä, joten työkaluja pakatessa laitoin tietysti avaimet samaan pussiin epähuomiossa ja satulan lukkoon. Lähtöhetken tullessa rupesin kaipaamaan avaimia eikä niitä tietenkään mistään taskusta löytynyt. Tuli inhottava tunne, että ne täytyy olla lukkojen takana. Tulipa kokeiltua kuinka murtautua Catin satulan alle ilman avaimia. Tongit riittää. Sen jälkeen olen pitänyt parempaa huolta avaimista ja yleensä vara-avaimia mukana.

Teemu Sandelin

Oli kesäinen aamu viime vuosikymmenen puolenvälin jälkeen, ja ajelin kohti kesätyöpaikaani Tikkakoskella. Fiilis oli melko korkealla, sillä alla murisi edellisenä päivänä haettu elävä legenda, villipeto, 1100 R-Suikka vuosimallia-86. Edellisen lampaankutsumalaitteeksikin solvatun GR:ni jälkeen voimaa tässä konepyörässä tuntui olevan tolkuttomasti.
Olin viimeisellä kilometrin mittaisella suoralla ennen Tikkakosken liittymää, kun huomasin pomoni körottelevän edessäni. Pomo ohjasti helmenvalkeaa 735 bemariaan, josta hän oli aina niin erikoisen ylpeä ja jonka vallatonta laukkaa kelpasi aina kahvipöydässä kehua ja verrattomaksi ylistää. Not this time, päätin minä, ja piiskasin hullunkiilto silmissä lisää löylyä ärrän kiukaaseen. Pomo tuskin edes tajusi mitä tapahtui, kun sinivalkoinen salama jyrähti ohi, ja alkoi loitota kohti horisonttia, kunnes...
Buoooo-brooo-ooo-rrrrooooom-bru-bur-bruoooooooo....... Kerpele, nonosaatana... mikäsillenyt... Ärrä puutui tiensivuun juuri ennen Tikkakosken liittymää ja meikäläisen kysymysmerkit kypärän päällä vaan kasvoivat. Pomo hiljensi vauhtia, ja kääntyi aivan vierestäni jatkaen todennäköisesti partaansa naureskellen kohti Tikkakoskea. Minä kiukustuneena ja äärimmäisen nolona tuijottelin tiensivuun, ja yritin näyttää vallan aidosti soramontun maisemista viehättyneeltä ja niitä
varta vasten katsomaan pysähtyneeltä... Lopulta se bensahana löytyi sieltä tankin alta, ja pääsin jatkamaan matkaa varatankilla. Töissä jätin aamukahvit väliin...

Sami Mäki-Korte

Muutama vuosi sitten oltiin kaverin kanssa palailemassa Keski-Suomesta tänne PK-seudulle. Takana oli kaksipäällä joku 800 km ja kuuma aurinkoinen päivä moottoriradan reunalla. Porvoon kohdalla alkoi kaffehammasta kolottaa siinä määrin sopivasti, että ei muuta kuin rantaan kahville. Väkeä oli rannassa valoisana kesäiltana runsaasti, samoin myös liikennettä.
Rantakadulle päästyäni aloin katsella sopivaa paikka pyörälle ja ei sitten muuta kuin pyörää peruuttelemaan tienlaitaan. Aivan siihen kahvilan edustalle, tien toiselle puolelle. Pyörä oli kaksipäällä raskas työnnettävä ja siinä pyörää käännellessä alkoi jossakin lähellä soida "töötti"! "On siinä jollakin kova kiire, kun ei jaksa parkkeeraavaa motoristia odotella", ajattelin ja samalla yritin pitää kiirettä pyörää työnnellessäni. Torven soitto kuitenkin jatkui ja minulla alkoi vähitellen käämi palaa. "Kuka PERK**E se siinä sitä torvea soittaa!", tuijotin tuimasti vieressä ohi pääsyä odottavaa autoilijaa ja muita mahdollisia torven soittajia. Siinä sivussa sitten vilkaisin rantakahvilan suuntaan, jossa joukko motoristeja ihmetteli parkkeeraus esitystä ja jostakin ihme syystä tuntuivat katsovan juuri meitä... Viimein minullekin välähti, että pyörää käännellessä oli oma tööttipainike painautunut tankkilaukkua vasten ja aiheuttanut tämän näyttävän "entrancen" rantakahvilan edustalla. Viimein pyörä oli parkissa ja aloin siinä naaman helottaessa aloin riisua kypärää päästä....kaffet jäi juomatta, vaikka tupakit siinä naureskellessa poltettiinkin...

Pekka

Superhelteinen kesäpäivä Savossa. HJ pysähtyy risteykseen odottamaan pääsyä valtatielle. Ruuhkaa, aikaa kuluu, HJ istuu tonnisen Suitsan satulassa, bootsit asfaltissa, kytkin pohjassa. Vielä muutama asuntovainu menee...Ja eikun kytkin ylös ja hanaa! ...Mitä perkel...Joku kumma voima tarttuu HJ:n jalkoihin ja imeyttää ne maahan kiinni, samaan aikaan kun satakunta hevosvoimaa raastaa kohti valtatietä!!! HJ venyy kuin urheilijan omatunto, kunnes toinen hiukan reilun kokoinen bootsi irtoaa jalasta ja toinen lopulta muuten kumman maahisen otteesta. Ajo on yhtä hoipertelua mahallaan satulalla ja taakse vilkuilua, mikä ¤%& pahahenki...???!!!
Yksinäinen bootsi jää asfaltille todistamaan tapahtumaa. Autokuski takana katsoo silmät pyöreinä kuin kuplansa valot.
Joo, kuuma tuore asfaltti sulautti saappaan pohjan osaksi itseään. Itselläkin joskus ollut tuntumaa moisesta, muttei likikään yhtä rankasti...

Kati Laakkonen

Minä nyt olen koheltanut pyörän kanssa ihan tarpeekseni, yksi noloimmista tempuista (onneksi kukaan ei nähnyt) oli parkkiin ajo kotikadulle viime kesänä. Ajoin buimeria autoni puskurin ohi oikeinjyrkästi ja läheltä, piti saada mopo taskuun kotteron eteen etuperin ajamalla. Olisihan se toiminut, mutta unohdin että minulla oli sivulaukut mukana. Siihenhän se saamari nappasi Passatin puskuriin. Tajusin mopoa jalkojen varassa ryömittäessäni että rakkine ottaa johonkin kiinni ja kallistuu kummasti. Siinä sitten pysäytin ja koetin pitää kallistuksessa paikallaan, mutta nurinhan se kellahti. Ei onneksi hajonnut kuin sivulaukun sarana, ja aikani hikoiltuani naapurikin ilmestyi paikalle avittamaan ylösnostossa.

Mikko J Haaranen

Tapaus 1:
Olin juuri hankkinut piikin jälkeen Z650SR:n ja kovasti ylpeänä moisesta kaunokaisesta säilytin sitä sisätiloissa. Noihin sisätiloihin pääsi normaalin 90 cm leveän oven kautta ja hyvin SR mahtui kulkemaan siitä - varsinkin pienen harjoittelun jälkeen melkoisella vauhdillakin. Mutta sitten hankin sivulaukut ja loput varmaan arvaattekin ... SR vanhasta muistista vauhdilla sisään ja niinhän siinä kävi, että toinen laukku ei mahtunut ja repeytyi kokonaan irti telineestään. Siinä sitten vähän harjoiteltiin muovin korjausta yön pimeydessä!
Tapaus 2:
Sen piikin ja SR:n välissä minulla oli kulkuvälineenä automaattivaihteinen Solifer-mopo. Olinpa sitten kerran parkissa paikallisen huoltoaseman edessä Solifer huolellisesti keskituella keula kohti huoltarin ulkoportaita ja meikämanne satulassa syöpäkääryle hampaissa. Tulipa sitten mieleen hieman leikkiä: Solikka käyntiin ja kaasua. Takarenkaan saavutettua kohtuullisen pyörimisnopeuden sitten hieman peräpäätä asfalttia kohti ja niin poltettiin kumia - automaatti-Soliferilla. Mutta sitten horjahdin hieman taaksepäin ja takarengas pureutui asfalttiin. Solifer nousi täysin pystyyn ja kiipesi niiden portaiden päälle - kylläkin ilman minua, koska jossain vaiheessa putosin satulasta asfaltille. Kuulin tuosta tapahtumasta aika kauan - jostain ihmeen syystä...

Kari Tammisto

Tapahtui viime kesänä Haminan kaupungissa niin, että kun olin palaamassa ostoksilta paikallisesta "CitySokos Pitkäripainen" yhdistelmästä, ostoksia tuli sen verran reilusti, että vanhan Rukan reppuparan vetoketjulla teki tiukkaa. No eipä tuo vielä mitään kun kerran kiinni meni niin reppu tiukasti selkään ja lähtö parkista, tietysti suoraan jälkakäytävän yli rivakasti (ehkä tavallista rivakammin, olisiko ollut pientä näyttämisen halua) kiihdyttäen suoraan tielle. Tuntuipa siinä takapyörän hytkähdettyä asfalttin jalkakäytävän korkokkeelta, selässäkin pieni hytkähdys ja minä taakse vilkaisemaan että, käviköhön jotakin ja sieltähän ne reppuun ylimmäksi pakatut viimeisenä alkosta ostetut 2x0,75l siideri ja 1xkahvilikööri ja osa kauppaostoksista levisivät pitkin asfalttia monipäisen yleisön iloksi.
Onneksi jo tottuneena nolojen tilanteiden pääesiintyjänä palasin rikospaikalle siivoamaan lasinsirut sivummalle ja noukkimaan ehjäksi jääneet elintarvikkeet takaisin reppuun ja vastaanottamaan paikallisten suihkulähteen reunalla istuvien vakioasiakkaiden kommentteja näyttävästä esityksestä.

Esa

Joopa noloin tilanne omalla kohdalla on ehkäpä tuo parkkeeraaminen tuolla Auswitchissa viime suvena.
Sateisen päivän jatkoksi tuli jumalaton ukkoskuuro juuri kun ajoin parkkipaikalle sisään. Sieltä (ihmeiden ihme Puolassa) ystävällinen portinvartija viittoili ja juoksi edellä näyttäen viitoilemalla paikkaa ...aivan siihen kopin taakse sen jumalattoman puun alle. Noh pyörä sammuksiin ja pikkujalka ensin alle että pääsee pois kamelin (täyteen lastatun pyörän) päältä.
Se moska jota siitä helskutin lepästä mitä lie mahlaa oli maahan valunut ja sade oli tehnyt tepposensa eli jalka lipesi juuri siinä vaiheessa kun olin laskemassa pyörän painoa seisonta jalalle ja naps seisontajalkapa kolahti ylös ja siinäpä ei ollut enää mitään tehtävissä. Painovoima teki tehtävänsä pyörä kumoon ja äijä pitkälle rähmälleen nurmikolle. Kyllä maar otti päähän. Mutta onneksi (miten sen nyt ottaa ... lisää silminäkijöitä) siinä oli paljon apuja jotta sai pyörän ylös ja nopeasti. Sopiva mauste muisteloihin sitten vanhempana.

JIMJAK

Oltiin kaverin kans piikillä kyytipäällä pitemmällä reissulla jossain pohjanmaalla. Ajettiin sitten yhden bussin perässä kun lauma 14-17 vuotiaita tyttöjä alkoi vilkuileen ja vilkutteleen meille bussin takaikkunasta, tuli jopa lentopusujakin! Oli joku urheilujoukkue kait.. Piikissä oli varttikate, joten se näytti ISOLTA prätkältä.
Aikamme siinä lentopusuja tytöille lähteltyämme lähdimme reteesti ohittamaan bussia hanskat heiluen, bussin imusta päästyämme iski saatananmoinen vastablosis ja piikkijammusta hyytyi tehot bussin puoliväliin vaikka kuinka yritimme kyyristyä. Eihän siinä mikään auttanu, pikkuhiljaa bussi painoi ohi ja me oltiin taas bussin perässä ja muijat hekotteli suut korvissa takaikkunassa.

Santtu Ahonen

BAV-kampanja Helsingissä, vedin koko letkaa. Wanha Rouva tulille ja lähdimme postitalolta liikkeelle. Hyytyminen heti ekaan mutkaan, Kiasman terassilla tuijotetaan. Koko letka ajaa Arkadiankadulle odottamaan "vetäjää". On kuuma, aurinko polttaa. Ja herra hyppii Wanhan Rouvan päällä, ei startaa, ei prkl millään. Hiki vaan tulöee, ja niin tulee sieltä letkasta muita motoristeja auttamaan. K8asman terassilla kukaan ei keskustele vaan kaiki tuijottavat keskellä Mannerheimintietä hikoilevaa mustapukuista HD-kaveria. Sitten yksi ystävällinen kanssamotoilija kysyy bensahanasta...

Epi

Aikanaan, kun olin päättänyt siirtyä ihmeellisestä twinimaailmasta moottoripyöräilyyn, lainasi veljeni leijonamieli uhkarohkeasti Äksjiitään minulle harjoittelukappaleeksi. [Jälkeenpäin olen pitänyt häntä hulluna tai uhkarohkeana!]
Tuohon aikaan Repen Äksjii ei ollut vielä EFI-mallia, mutta oli siinä silti joku kummallinen penssiinihanaviritys (en muista enää miksi) ja hana piti aina "avata" ajoon lähtiessä.
Noh, minä aamulla töihin lähtöä tekemässä ja pyörä käymään. Pyörä kävikin sen, mitä letkuissa penssiiniä oli ja sammui sitten. Muistin toki heti, että se perkeleen hana jäi kiine, mutta kun en oikein vielä hahmottanut ylhäältä päin katsoen, kuinka päin se hana pelittää, niin se touhu tietty meni sellaiseksi tihrusteluksi ja pyörä pääsi kallistumaan.... ja kallistui lisää.... ja loput varmaan voikin arvata.
Näitä paikallaan kaatojahan on tullut sittemmin harjoiteltua usiasti. Ja jos toivoa saa, niin kadulla kaato- tai mutkasta pihalle -kokemukset jätän mieluummin väliin kokonaan.

Jussi Rinttilä

A:lla ikää vajaa 3vk ja ajokokemusta alle 5000km. Hidasajoon oli sitten tietenkin heti paneuduttu pieteetillä, ja sitä piti joka paikassa harrastaa - ja sillä ylpeillä. Alle 2vk omistetulla tonnisella Cebarilla oltiin menossa viikon verran tapaillun heilan kanssa sulkista pelaamaan.
Parin kilometrin tuntivauhtia siinä sitten pujottelin pyörää parkkiin tanko tapissa U-kääntäen ja hivuttelin vielä vauhteja pois etujarrulla. Pelimies kun osaa silläkin herkistellä hidasajossa, joo... Näppihäiriö ja pyörä pysähdyksistä kenolleen, tyttö takapenkiltä asvaltille. Pyörälle ei käynyt kuinkaan ja tyttökin selvisi kämmenen kokoisella mustelmalla kankkuun. Silminnäkijöitä. Noloa.

Tero Ahlqvist

-87 kevät, Pyöränä Honda FT500, takana kolme 'kesää' kevarilla ja matkajaavalla. Tapahtumapaikka Tampereen Teekkarien Moottorikerhon kiihdytyskisa.
Lähtöviivalla tuli isompien mallin mukaan lämmiteltyä takanakkia oikein savun kera. Sitten kun lähtömerkki tuli, kaasu auki ja kytkin ylös... FT pomppasi laakista pystyyn, ja meikä putosi satulasta. Tässä oli kuitenkin suojelusenkeli mukana ja jolppina JOPO-merkkisellä trialpolkupyörällä hankittu vankka stunt-kokemus. Pari askelta pyörän perässä juostuani heittäydyin mahalleni satulaan ja jatkoin kiihdytyssuoran päähän. Pääsin kuin pääsinkin satulaan kunnolla ja sain poljettua vaihteitakin sisään. Jotkut jopa luulivat tempun olleen harkittu. Eli ei niin noloa, paitsi että pulssi hakkasi varmaan neljääsataa. Pari vuotta myöhemmin joku toinen, myös keskivertoa parempi kuljettaja toisti vastaavan tempun Hondan CB250:llä. Hän tosin päätyi nurmikolle kyljelleen.

---
-88 kauniina maanantai-iltana Orituvan Kesoilin pihassa, kun kaikki Pirkanmaan matkamotoristiksi itsensä lukevat olivat siellä tavan mukaan kahveella. Noita burniksia oli tullut leikittyä siihen aikaan, ja tuona iltana piti lähteä jostain syystä hieman aikaisemmin kotiinpäin. Mopona XJ600. Toki piti lähteä näyttävästi. Kumi paloi oikein savun kera ykösellä ja sitten löysäsin etujarrua. Pyörä ampaisi liikkeelle, mutta nössöilin kaasun kanssa, sutiminen loppui, keula ilmaan ja kaasu pois. Kun keula lähti ilmaan, taisi olla vielä joku sormi etujarrulla, sillä kun keula palasi alas, rengas vaan vinkaisi ja mopo kylelleen. Oikea etuvilkku jäi roikkumaan johdon varaan. Löin sen paikalleen varteensa ja kaasutin viiden kilometrin päähän pikkutielle tarkastamaan vahingot.
---
-99 Huoltoasemalla tankkasin pommikonetta (Bemun R1100GS, jos on totuus päässyt unohtumaan). Takana tankkasi pari vesseliä Honda Monkeytään. Piti sitten tankkauksen jälkeen lähteä tyylikkäästi. Mopo oli keskituella, käynnistin, vaihde sisään, painoa taakse ja hanaa. Sattuipa olemaan huoltoaseman piha remontissa ja asfaltilla hiekkaa yms. Eipä pudonnutkaan mopo keskituelta mihinkään, mutta saivat Monkkaripojat ämpärillisen soraa syliinsä... Pyytelin nöyrästi anteeksi ja poistuin hissun kissun.

Juha Hayashi

#1 Olikohan se nyt sitten Humppilan Essolla (se Esso Tre:n ja Salon puolimatkassa), kun olin tankannut niin huomasin parin poliisin kävelevän siinä n. 15m päässä, rakennuksen ja parkkeerattujen autojen välissä. Olin just saanut kamppeet päälleni ja käynnistelemässä TRX:ää, mutta alkoi hieman arveluttamaan, koskapa tuossa laitteessa oli suhteellisen kovat äänet. Noh, rohkeasti starttinappulasta ja kas kummaa! Samalla hetkellä poliisien vieressä olleen auton varashälytin laukesi, kun ensi jyrinät lähtivät putkista.. Poliisit jäivät ihmettelemään autoa, kun minä liu'uttelin pois paikalta tyhjäkäynnillä.

#2 Naapurin kanssa oli useinkin juteltu mopoista, ja joskus Janne sitten vitsailikin, että mikset koskaan kaasuttele hieman, kun tulet iltaisin öisin kotio. Noh, myöhemmin kesällä sitten tein kuten pyydettiin, juurikin ikkunan kohdilla. Myöhemmin asiasta kysyessäni selvisi että Janne vaimoineen olivatkin jo menneet nukkumaan ajoissa, ja hyvin heräsivät, kiitos kysymästä..

#3 Kerran sitten tuli lähdettyä liikkeelle melko kiihtyneessä mielentilassa, eikä tullut mopoa paljoa lämmiteltyä. Rivakan alkukiihdytyksen jälkeen olisi pitänytkin jarruttaa aikas tavalla, jotta käännös vasemmalle olisi ollut mahdollinen (tapahtui kaupungissa, kortteleiden välissä eli käännökset ovat tiukahkoja 90 asteen kurvauksia). Katu kun jatkui suoraan, mutta muuttuen yksisuuntaiseksi niin, ettei suoraan olisi saanut jatkaa tulosuunnastani nähden. *kele, suoraan vaan ei täällä tähän aikaan kukaan aja.. mitkäs valotsieltä vastaan tulee? Pikaisena tilannearviona sitten päätettiin kääntää seuraavasta kadunkulmasta ripeästi vasemmalle, pois vastaantulijan alta (yksikaistainen tie). Noh, kaasu pois, jarrua, kallistuksen aloittaminen ja kone sammui - takanakki lukkoon - pientä sladin alkua. Erinomaisen sujuva kytkin kiinni - kaasu auki - starttinappulaa - kytkin auki - manooveri ja poistuminen sutjakkaasti sinne vasemmalle. Tiedä sitten montako metriä jäi pelivaraa, mutta jotenkin hävetti koko juttu.

Taito Kiuru

Tankkasin Lissabonin eteläpuolella. Ajattelinpa myös pestä ötökät visiiristä. Katselin ympärilleni ja pongasin tolpan jossa luki aire/aqua (tai jotain sinnepäin ). Kurvasin tolpalle, josta löytyi letku kummallekin tärkeälle aineelle. Visiiri irti, jousiletkua ulos riittävästi ja etsimään vesihanaa. Ei löytynyt hanaa, ei mistään. Espanjassa oli ko. pömpelit hyvin samankaltaisia ja niissä oli aina hana näkyvissä. Kiersin tolppaa, nyin letkua, epäilin jo piilokameraa ja katselin epätoivoisesti konttuurille päin tulisiko joku jo nauramaan. Piti sitten kurkistaa sieltä letkun päästä sisäänkin josko vettä näkyisi. Jo näkyi ja tuntui, sitä tuli ja paljon. Takin vetskari oli auki ja hätäpäissäni laskin vielä housutkin vettä täyteen. Ensimmäinen ajatus oli, että joku teki tämän tahallaan. No selvisihän sen fiksun vekottimen toimintakin. Noin parinkymmentä senttiä letkun päästä on sellainen messingin värinen, hiukan letkua paksumpi pötikkä. Se on hana josta menee letkun sisällä kara joka avaa hanan kun letkun päätä taivuttaa. Normaalikäytössä letkun pää laitetaan auton pissapojan täyttöaukkoon ja nojataan letkulla aukon reunaan, vettä tulee, letku pois, hana sulkeutuu. Yleisöstä en tiedä oliko sitä vai ei. Jos oli niin hauskaa sillä varmasti oli. Kuivaa paitaa ja kalsaria päälle ja menoksi. Mukavan viileätä oli ajella se iltapäivä.

Moelanen

Juho Huttunen

Anssi Ylönen

Liisa Valkonen

Jussi Lehtineva