Norja  25.6-6.7.2003

Matkareitti

Valmistelut:

 

Heti edelliskesän lapinreissulta palattuamme olimme päättäneet, että seuraavaksi lähtisimme Norjaan. Talvella olikin sitten netistä luettu matkakertomuksia, esitteitä tilattu ja kavereilta kyselty vinkkejä reissun onnistumiseksi. Mutta mitä lähemmäksi lähtö tuli, sen selvemmäksi kävi, ettei mitään orjallista reitti-,tai aikataulu suunnitelmaa kannattaisi/tarvitsisi tällekkään matkalle tehdä. Eli lähdön hetkellä selvillä oli ainoastaan se, että sisko oli saanut meidät buukattua Vikingin Isabellalle 25.6 Turusta Tukholmaan. Ja ajamalla yläkautta tultaisiin n.2vk:n sisällä takaisin.

 

Majoitukset hoituisivat mökeissä, tosin teltta otettiin nytkin mukaan hätävaraksi. Ihan selvää kuvaa kun ei niiden mökkien tarjonnasta kuitenkaan ollut, ja olihan sitä kertaalleen tarvittu lapissakin... Teltta oli tällä kertaa Haltin Cavity, tosi pieneksi pakkautuva tunneliteltta, joka ei painakkaan kun himpun yli 2kg. Ei siis liene mikään rasite kuljettaa mukana. Lisäksi oli tietysti pienet makuupussit sekä Haltin hitec puhallettavat makuualustat, joita 2kpl mahtuu lähes maitotölkin kokoiseen tilaan.

 

Varmana tietona olimme kuulleet, että Norjassa on riittävästi  ruokailupaikkoja ja -välineitä. Syömisiin siis valmistauduimme ainoastaan vaihtamalla valmiiksi läjän NOK:ja sekä korottamalla visan käyttörajan tappiin.

 

Tarinassa esiintyvistä NOK-hinnoista saa euroja jakamalla ne silloisen kurssin mukaisesti 8:lla.

 

Pyörään hankin Tokimotolta Vanessa-merkkisen putkimallisen takalaukun, jossa oli näppäriä hihnavirityksiä laukun pyörään sitomiseksi, sekä tavaroiden (teltan) sitomiseksi laukkuun.

Saksasta olin tilannut uudet Metz4:set, ja ne vaihdettiin alle juuri ennen reissua. Optiona pelkästään tätä matkaa varten virittelin mopoon vielä lämpömittarin, jotta vallitsevista lämpötiloista jäisi muutakin kun mutua.

Muuten varustus oli kutakuinkin identtinen kuin lapinreissullakin. Lämmintä vaatetta luonnollisesti pakkasimme mukaan "riittävästi"! Kyllä vaan, villasukatkin oli mukana :).

 

 

 

                           tarinan kaikki kuvat aukeavat klikkaamalla uuteen ikkunaan 600x400 px kokoisina.

                                                  kuvat on otettu HP Photosmart 318  digitaalikameralla

 

 

 

 5331km edessä....

tarinat

seuraava sivu