Norja-03

Norja -03

28.6

Aamulla jälleen lähes 20c lämmintä. Jatkoimme E134:sta länteen, vaihtoehtoisia reittejä ei tälle välille oikeastaan ollutkaan. Melko pian saavuimme pieneen kylään, jossa tarjoutui mahdollisuus aamukahvitteluun. Täällä huomasi, että olimme pikkuhiljaa saapumassa varsinaisiin turistipyydyksiin. Aamuvarhaisella olivat paikalliset kauppiaat avanneet liikkeensä ja pystyttäneet myyntikojunsa, joissa tarjolla olisi ollut matkamuistokrääsää jokaiseen makuun. On tässä rajallisessa kuljetuskapasiteetissa omat hyvät puolensakin, voi vain tyytyä katselemaan.

Täältä eteenpäin tie lähti nousemaan ylös vuorille. Pian myös uutena kokemuksena ajoimme reissun ensimmäiseen tunneliin. Ensimmäinen ajatukseni tunnelissa oli, että miksihän ihmeessä ei Schubertin Conseptia ole määrätty pakolliseksi kypärämalliksi Norjassa liikkuville motoristeille. Todella kätevää oli hämärään tunneliin ajettaessa napsauttaa aurinkovisiiri ylös, ja näkyvyys oli taas taattu. Monia tarinoita olen kuullut kavereista, jotka ovat ajaneet sinne hämyyn aurinkolasit silmillään, ja yllätyksekseen huomanneet tulleensa sokeiksi. Myöskään tumma visiiri ei liene kovin hyvä tai turvallinen. Tulimme huomaamaan, että monet tunnelit olivat erittäin kosteita, joissain vesi suorastaan virtasi ajoradalla. Näinollen autojen nostattaman vesisumun, vieläpä likaisen semmoisen, takia ei visiirin avaaminenkaan tuntunut kovin mukavalta.

Täällä kävimme myös ensikertaa lumirajan yläpuolella, joka täällä etelämmässä lienee ollut jossain 1000m:n paikkeilla. Maisemat olivat uskomattoman upeita, kun lämmin sää sulatti lunta lukuisiksi pieniksi puroiksi ja putouksiksi, jotka taas muodostivat vuorilla oleviin syvänteisiin lampia ja järviä.

Seuraavaksi käännyimme tielle 13 kohti Oddaa. Näin saavuimmekin yhteen niistä harvoista paikoista, jotka olin esitteiden ja tarinoiden lukemisen perusteella karttaan merkinnyt. Låtefossenin putouksille. Vesi syöksyi valtavalla pauhulla alas kallioilta, syöksyäkseen kivistä rakennetun sillan alitse tien toisella puolella kulkevaan kivikkoiseen jokeen. Sillalla tie peittyi koskien nostattamaan sakeaan vesisumuun, joka läpiajettuna soi hetken virkistyksen, ilman ollessa muuten taas jo helteinen. Ja eikös vaan tännekin kaiken kosteuden keskelle oltu parikin myyntikojua pystytetty. Postikorttia ja muuta tärkeää olisi ollut tarjolla, mutta tyydyimme ostamaan kahvit ja matkan ensimmäiset bölset, paikalliset hotdogit.

Oddasta ylöspäin seuraavat n.60km tie 13 noudatteli upeissa maisemissa Sörfjordenin rantaviivaa. Moninpaikoin vuonon vastarannalta nousivat jyrkät vuortenrinteet, mutta kartan mukaan sinnekin oli tie, nro.550, saatu jotenkin rakennettua. Brimnesiin saavuttaessa vuono oli vaihtunut Eidfjordeniksi, ja täällä odottaisi ensimmäinen lauttamatka välillä Brimnes-Bruravik. Lautta olikin rantaan saavuttuamme sopivasti odottamassa, ei muuta kun autojonojen ohitse keulille kärkkymään sisään pääsyä. Rahastajan kerättyä maksut (51Nok), meidät ohjattiinkin ensimmäisinä lautalle, sen etuosaan varsinaisten autokaistojen sivuun. Tämä oli jatkossakin vallitseva käytäntö lähes kaikilla käyttämillämme lautoilla. Vain kerran lauttaan ohjaava virkailija käski odottamaan, ja otti meidät sisään vasta autojen jälkeen lautan peräosaan. Jampalla vaikutti olevan muutenkin varsin huono päivä, oli jotenkin kärttyisän oloinen.

Lautan jälkeen olikin sitten kaksi vaihtoehtoa. 7,5km:n Vallavik-tunneli, tai tie 572, 20km pikkutietä vuoren ylitse.

Valitsimme tietenkin jälkimmäisen, maisemiahan tänne oli tultu katselemaan, eikä pimeitä tunneleita. Valinta oli oivallinen. Tie tosin oli kapeaa ja erittäin huonopintaista, mutta näkymät korvasivat nuo pienet puutteet.

Palattuamme tielle 13 saavuimme seuraavaksi Voss:n, jossa tankkasimme sekä pyörän, että itsemme. Niin oli hyvä jatkaa jälleen ylös vuorille nousevaa tietä, joka johdattaisi meidät kohti kuuluisaa Sognefjordenia. Sieltä oli tarkoitus katsoa majoitus seuraavaksi yöksi.

Jälleen noustiin lumirajan yläpuolelle. Järvet olivat osittain vielä jäässä, mutta lämpötila ei laskenut juurikaan alle 20c:n. Lampaita oli paljon ja ne olivat varsin uteliaita. Levähdyspaikoille pysähdyttäessä ne tulivat oitis tökkimään turistia turvallaan. Liekö kaipasivat, ja olivat tottuneet saamaan vaihtelua muuten niin kovin yksitoikkoiseen ruokavalioonsa.

Viimein mutkaista tietä ajettaessa vuorten välistä alkoi vilkahdella Sognen sinivihreää vettä. Pysähdyimme vielä kahvilaan, josta oli mahtavat näköalat kaukana alapuolella olevaan vuonon pohjukkaan, ja siellä olevaan Vikin pikkukaupunkiin. N.5km ennen kaupunkia, sinne laskeutuvan tien varresta bongasimme mukavan näköisen leirintäalueen mökkeineen. 200Nok tosi siististä sammalkattoisesta mökistä. Eipä tarvinnut kauan harkita, missä tulevan yön viettäisimme.

matka: 314km ajoaika: 5t26min kn: 57,8km/t